Kävin taas vaihteeksi Ateneumissa, ja eräs maalaus pisti silmääni lähes sarjakuvamaisella perspektiivillään. Olen tehnyt muutamia sarjakuvastrippejä ja tajusin, että samaa sarjakuvamaista tehokeinoa voisi käyttää myös öljyvärimaalauksessa. Ateneum-visiitin jälkeen kävelimme Aleksanterinkadun poikki, ja nappasin siitä hetkestä valokuvan, jonka näet tässä nyt ikuistettuna. Maalaus ei nyt varsinaisesti ole mikään sarjakuvastrippi, jostain syystä sarjakuva vaan. innosti minua maalaamaan tämän hetken.
Kuulen usein sanottavan, että “en osaa piirtää kuin tikku-ukkoja”. Naureskelin tätä maalatessani, että nämä ihmiset – jos ne irrottaisi tästä kuvasta – eivät olisi edes tikku-ukoiksi tunnistettavia. Jotenkin silmä ja aivot kuitenkin muodostavat mielikuvan ihmisistä.
Tässä valmis teos. Joulukuinen pimeys ja synkkyys muuttuu valon juhlaksi kauppojen näyteikkunoissa. Aleksanterin katu on öljyvärimaalaus ja se on kooltaan 41cm x 33 cm.
Olen yrittänyt tehdä Mandala-kuvioita öljyväreillä. (Mandala on sanskritia ja se tarkoittaa ympyrää ja kiekkomaista esinettä. Se on hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa symbolinen kuvio, jota käytetään pyhissä rituaaleissa ja meditaation apuvälineenä.) Itse asiassa maalaaminen ylipäätään on varsin meditatiivista. Tässä yksi Mandala, joka on odottanut seuravaa askelta. Tämän työn maalaaminen on pysähtynyt, sillä en oikein ole keksinyt siihen mitään kivaa jujua.
Manadala sellaisenaan ei tuntunut oikein omalta jutultani. Päätin tehdä asian hieman toisin. Lähestyin asiaa omainlaisella meditatiivisella kulmalla. Näissä maalauksissa on toistuvaa rytmiä, valoa, ja paljon mielenkiintoista katsottavaa. Kuvat suorastaan vaativat katsojalta pysähtymistä. Pysähtyminen mahdollistaa erilaisten polkujen ja kuvioiden löytämisen. Salaisuus on siinä että ihminen pysähtyy hetkeksi johonkin sellaiseen, joka pysäyttää arkisen stressaavan ajattelun.
Talvi
Tämä talvimaalaus oli ensimmäinen, jonka tein. Maalausta tehdessäni tajusin heti, että tämä on kiehtova kuvio ja se näyttää mielenkiintoiselle. Tämä öljyvärimaalaus on kooltaan 1m x 50cm. Kiehtovaksi kuvion tekee se, että siinä on paljon toistuvia elementtäjä, mutta ei kuitenkaan oikein mitää toistuvaa linjaa. Ehkä löydät tästä kylmän talven jääkiteet.
Kevät
Kevät oli maalaksista haastavin. Alkuun maalauksessa oli paljon selvemmin kukkia, jotka itseasiassa olivat kesään liittyviä. Häivytin kukat pois ja muutin tauluun enemmän kevään raikkautta ja kirkkautta. Löydätkö yhteneväisiä linjoja talven kanssa?
Kesä
Kesämaalaus oli alunperin paljon keltaisempi, maalatessani kukkia muutin maalauta hieman tummemaksi, näin sain kukat näkymään ja erottumaan kuvasta hieman paremmin. Löydätkö kesämaalauksesta samoja linjoja kuin muista maalauksista?
Syksy
Syksy syntyi maalauksista viimeisenä. Alkuperäisenä ajatuksena minulla oli tehdä syksystä ruskeamman sävyinen. Ajattelin syksyaiheisia maalauksiani ja päätin kuitenkin että tämäkin maalaus saa enemmän valoa ja väriä.
Kaikki neljä maalausta ovat saman kokoisiä öljyvärimaalauksia. Maalaukset ovat metrin korkeita ja 50cm leveitä.
Ajattelen, että jokainen taulu on kuin ihmismieli eri hetkissä. Paljon ajatuksia, ärsykkeitä eri suunnissa, eikä koskaan hetkeä jossa pysähtyä. Taulun kuviot kuvaavat mielen liikettä. Ajatukset loikkivat negatiivisen ja positiivisen välillä, hakevat toisistaan vahvistusta, tarttuvat muistoihin, opittuihin malleihin ja aiempiin kokemuksiin. Yksi ajatus synnyttää toisen – ja pian mieli on täynnä tarinaa, jonka olemme itse mielikuvituksessamme rakentaneet.
Katso maalausten taustaa. Näe kuvioden taakse, yksittäisen värin. Se on hiljainen, vakaa ja levollinen. Se ei vaadi huomiota, mutta kantaa kaiken muun. Siinä värissä piilee tila, jossa ajatuksia ei vielä ole – tai jossa ne eivät enää hallitse. Rauha, joka on aina läsnä, vaikka mieli kuohuisi pinnalla.
Tähän rauhaan pääseminen on mahdollista meille jokaiselle. Se ei kuitenkaan tapahdu pakottamalla tai taistelemalla ajatuksia vastaan. Se alkaa havahtumisesta: siitä, että tunnistamme omat ajatuskuviomme ja näemme, miten ne meitä ohjaavat.
Kun ajatukset tunnistaa ajatuksiksi – ei totuuksiksi – taustaväri alkaa näkyä selvemmin.
Ja ehkä silloin talvinen maisema ei olekaan kylmä, vaan kirkas ja rauhallinen.
Kuvio, joita maalauksissa olen käyttänyt on ns. Penrose-laatoitus (Penrose tiling) joka on tapa peittää taso kahdenlaisilla kuvioilla niin, ettei sama kuvio toistu koskaan täsmälleen samanlaisena. Vaikka viivat on aseteltu ilman säännöllistä toistoa, ne muodostavat silti kiehtovan ja jatkuvan järjestelmällisen pinnan. Kuvio perustuu matemaattisesti kultaiseen leikkaukseen, mikä luo rakenteelle viisikulmaisen symmetrian. Keksijänsä Roger Penrosen mukaan nimetty menetelmä mullisti käsityksen siitä, miten monimutkaisia rakenteita voi muodostua yksinkertaisista osista. Kuvio on yhtenäinen Lähi-idässä käytettyä girih-koristekuvioinnin kanssa, joten kovin kauas nämä maalaukset eivät Mandaloista päätyneet.
Tässä taas värien juhlaa ja leikittelyä… Aiheena tällä kertaa elämänpuu. Elämänpuu on useissa kulttuureissa tunnettu myyttinen puu, joka sitoo taivaan ja maan yhteen tai kannattaa taivasta.
Tämä mielenkiintoinen öljyvärimaalaus syntyi kahdessa vaiheessa. Tein ensin jännittävän pohjamaalauksen, joka melkein hävisi aiheen taustalle lähes huomaamattomaksi. Toisaalta elämänpuu onnistui niin kivasti, että se sopii hyvin tuon erikoisen taustan päälle.
Tässä öljyvärimaalauksen alkuperäinen pohjamaalaus. Tässä tosin näkyy jo hieman puun luonnosta. Huomaa tuo mielenkiintoisella tavalla toistuva taustakuvio.
Olin ostanut öljyvärejä, joita ajattelin tähän maalaukseen käyttää. Ajattelin että teen hyvin rajatun paletin, jossa ei ole kuin sinisen ja vihreän eri sävyjä… Näiden uusien värien ajattelin erottuvan hienosti tuosta punaisen sävyisestä taustasta.
Jo lähes valmista maalausta katsellessani huomasin, että sininen ja vihreä toimivat hyvin. Halusin kuitenkin korostaa vielä valon ja varjon tunnelmaa lisäämällä hieman “keltaisempaa” vihreää valon puolella ja aivan puun latvoihin.
Tältä näyttää valmis öljyvärimaalaus. Tämä öljyvärimaalaus on kooltaan 41 x 33cm
Maalausta tehdessä toisinaan tietää jo teoksen alkumeterillä että tästä tulee jotain. Tämän maalauksen osalta prosessi oli hieman pidempi. Aloitin teoksen maalaamisen edellisenä vuonna. Aihe, tai värit eivät eivät vaan oikein toimineet. Päätin ottaa teoksen uudelleen käsittelyy, sillä maalauksen väreissä oli jotain mikä minua miellytti.
Tässä auringonlaskussa halusin käyttää kulta-maalia. Käytin maalia todella paksulti, jotta kultaiset auringon säteet näkyivät kunnolla. Vanhasta maalauksen versiosta jäi heikosti vaalean punainen horisontti, jonka kulta nyt melkein kokonaan peittää.
Maalaus ei pääse oikeuksiinsa webbi-sivuilla, sillä kullan upea kimallus ei näy tässä samalla tavalla kuin se näkyy luonnossa.
Kotiseudulla riittää loputtomasti maalattavaa! Tämä teos on osa omaa “Näin minä näen Mikkelin” -sarjaani, jossa pyrin tallentamaan tuttuja maisemia omasta näkökulmastani – väreillä, valolla ja tunnelmalla. Löydät täältä muitakin öljyvärimaalauksia, jotka kertovat tarinoita tutuista kulmista.
Tähän maalaukseen halusin vangita vanhan Otavan myllyn, tuon jykevän ja kauniisti ajan patinoiman rakennuksen. Mutta täydellisen kuvakulman löytäminen ei ollut ihan pelkkää sunnuntaikävelyä – se vaati kunnon saapastelua syksyisellä, kostealla pellolla. Välillä tuntui, että jalat upposivat saveen kuin taiteilijan inspiraatio arkiseen puuhasteluun.
Mutta juuri tuo pieni rämpiminen palkitsi: myllyn etualalle asettui kauniisti syksyn ruskan sävyttämä pusikko, joka tuo teokseen lämpöä ja pehmeyttä. Luonto osaa sommitella – ja joskus se vaatii, että taiteilija menee sen ehdoilla. Otavan mylly maalaus on yksi ensimmäisiä öljyvärimaalauksiani, joka alkoi jo olla sitä mitä itsekin maalauksilta halusin.
Tämä koivikko löytyy kotitien varrelta. Syksyn värit upeimmillaan. Tässä maalauksessa on hieman Särestöniemen henkeä. Valoa ja hehkua. Luonto on toiminut innoittajana jo näissä alkuaikojen maalauksissani.
Halusin tehdä valoa hehkuvat limet. Limet-taulu on veriappelsiineja pienempi taulu, mutta sen synty olikin haastavampi tapaus. Veriappelsiinit syntyivät pian limejen jälkeen,
Tämän maalausprosessin aikana öljyvärimaalauksen tausta asetti minulle haasteita. Tässä yksi esimerkki miten toiset värit eivät vaan tunnu toimivan yhteen. Paluu lähtöruutuun auttoi tässä tapauksessa.
Ensimmäinen versio limeistä syntyi punaiselle taustalle. Tausta tuntui hieman liian voimakkaalle. Melkein kuin tausta olisi ollut tulessa. Teos syntyi nopeasti ja laitoin jo puumerkinkin maalaukseen. Katsellessani teosta totesin että taustaa täytyy tummentaa. Limet eivät tulleet esiin riittävän hyvin.
Yritin tummentaa taustaa lisäämällä siihen sinistä. Valot ja varjot menivät sekaisin. Lopputulos oli lähes katastrofi. Vanha sanonta “älä jää hieromaan teosta” kaikui mielessäni. Tausta oli nyt aivan pilalla. Jos olisin päästänyt irti teoksesta aiemmin, en olisi päätynyt tähän sotkuun.
Maalin ollesssa märkää on helppo palata lähtöruutuun. Öljyväri on helppo media siinä mielessä että kaiken voi halutessaan “veistää” palettiveitsellä pois. Päätin että teos saa täysin uuden taustavärin, jotakin sellaista joka tuntuu hyvälle. Lopputulos onnistui mielestäni täydellisesti.
Tämä on tarina siitä, miten visio maalauksesta voi muuttua taidekatastrofiksi – ja sitten taas joksikin aivan muuksi. Spoileri: mukana on väärinpäin oleva taulu, lokkeja väärässä ilmansuunnassa ja naurava taiteilija, joka ei antanut pienen sähellyksen estää luovuutta.
Olen pitkään etsinyt yhtä määrättyä väriyhdistelmää, joka mielyttää silmääni. Tämän taulun pohjavärit rakentuivat noille väriyhdistelmille. (Kuitenkaan olematta ihan se väri, jota tavoittelen.) Tavoitteena oli löytää taululle taustaväriksi oranssia pastellisävyä. Tässä vaiheessa taulussa on kiva sininen meri ja oranssi taivas. Saaret horisontissa ovat onnistuneesti limittäin toistensa kanssa. Meri odotti vielä auringon heijastuksia.
Taulu oli kuivunut muutaman viikon . Tekemisen pöhinä jatkui. Olin ollut maalaamatta tovin, ja sen takia tuntui että nyt oli pakko jatkaa ja saada sisäinen luomisvimma taas liikkeelle. Taulu oli mökillä yläkerran nurkassa kuivumassa. Oli mahtavaa tarttua taas siveltimeen ja alkaa työstämään kuvaa eteenpäin.
Nappasin taulun nurkasta ja ajatuksenani oli laittaa taivaalle elämää. Taivaalle elämää, sitä luonnollisesti ajattelee että linnut kuuluvat siniselle taivaalle… Noh, tässä tapauksessa taivas olikin oranssin pastellisävyinen ja minulla oli koko taulu väärinpäin!
Olin tohkeissani maalannut lintuja katsomatta tai miettimättä taulun kokonaisuutta. Tuolilta noustessani ja ottaessani maalaukseen etäisyyttä tajusin virheeni. Koko tausta oli väärin päin. Eihän sitä voi oikeastaa tehdä muuta kuin nauraa omalle tohinalleen. Edellisessä elämässä tällainen epäonnistuminen olisi saagtanut aiheuttaa maalauksen takkaan päätymisen. Onneksi nykyään asioiden lähestyminen tapahtuu ilman negatiivista energiaa. Lokit onnistuivat kivasti, mutta horisontissa olevat saaret olivat saaneet hieman omalaatuiset muodot. Eipä huolta!
Lähdin maalaamaan oranssista, entisestä taivaasta merta… Homma näytti ihan toimivalta, lukuunottamatta käänteisiä saaria horisontissa. Paletissa oli paljon maalia, inspiraatio kupli ja luomisvimmaa oli vielä akuissa. Tovin katseltuani maalausta tajusin, että maalauksenhan voisikin muuttaa sellaiseksi joka kuvaakin näkymää taivaalta.
Lopputulos? Ehkä se ei ollut se, mitä alun perin hain. Mutta se oli jotain parempaa: muistutus siitä, että luovuus ei aina kulje suoraa viivaa – joskus se lentää väärinpäin olevien lokkien mukana.
Auringon laskun yhteydessä syntyvä kultainen tunti on varmasti monelle tuttu. Kaikki värit muuttuvat tavallaan syvemmiksi ja oranssimmiksi. Nimi kultainen tunti kuvaa hyvin tuota hetkeä. Kultainen tunti toimii monasti maalausteni värien innoittajana. Niin tässäkin hetkessä, kun joutsenet uiskentelevat laskevan auringon heijastuksessa. Tämä öljyvärimaalaus syntyi syyskuussa 2024.
Meren pinta saa auringon heijastuksen vastarannalta, jossa puut värjäävät pinnan oranssiksi. Upea hetki ilta-auringossa.
