Tämä on tarina siitä, miten visio maalauksesta voi muuttua taidekatastrofiksi – ja sitten taas joksikin aivan muuksi. Spoileri: mukana on väärinpäin oleva taulu, lokkeja väärässä ilmansuunnassa ja naurava taiteilija, joka ei antanut pienen sähellyksen estää luovuutta.
Olen pitkään etsinyt yhtä määrättyä väriyhdistelmää, joka mielyttää silmääni. Tämän taulun pohjavärit rakentuivat noille väriyhdistelmille. (Kuitenkaan olematta ihan se väri, jota tavoittelen.) Tavoitteena oli löytää taululle taustaväriksi oranssia pastellisävyä. Tässä vaiheessa taulussa on kiva sininen meri ja oranssi taivas. Saaret horisontissa ovat onnistuneesti limittäin toistensa kanssa. Meri odotti vielä auringon heijastuksia.
Taulu oli kuivunut muutaman viikon . Tekemisen pöhinä jatkui. Olin ollut maalaamatta tovin, ja sen takia tuntui että nyt oli pakko jatkaa ja saada sisäinen luomisvimma taas liikkeelle. Taulu oli mökillä yläkerran nurkassa kuivumassa. Oli mahtavaa tarttua taas siveltimeen ja alkaa työstämään kuvaa eteenpäin.
Nappasin taulun nurkasta ja ajatuksenani oli laittaa taivaalle elämää. Taivaalle elämää, sitä luonnollisesti ajattelee että linnut kuuluvat siniselle taivaalle… Noh, tässä tapauksessa taivas olikin oranssin pastellisävyinen ja minulla oli koko taulu väärinpäin!
Olin tohkeissani maalannut lintuja katsomatta tai miettimättä taulun kokonaisuutta. Tuolilta noustessani ja ottaessani maalaukseen etäisyyttä tajusin virheeni. Koko tausta oli väärin päin. Eihän sitä voi oikeastaa tehdä muuta kuin nauraa omalle tohinalleen. Edellisessä elämässä tällainen epäonnistuminen olisi saagtanut aiheuttaa maalauksen takkaan päätymisen. Onneksi nykyään asioiden lähestyminen tapahtuu ilman negatiivista energiaa. Lokit onnistuivat kivasti, mutta horisontissa olevat saaret olivat saaneet hieman omalaatuiset muodot. Eipä huolta!
Lähdin maalaamaan oranssista, entisestä taivaasta merta… Homma näytti ihan toimivalta, lukuunottamatta käänteisiä saaria horisontissa. Paletissa oli paljon maalia, inspiraatio kupli ja luomisvimmaa oli vielä akuissa. Tovin katseltuani maalausta tajusin, että maalauksenhan voisikin muuttaa sellaiseksi joka kuvaakin näkymää taivaalta.
Lopputulos? Ehkä se ei ollut se, mitä alun perin hain. Mutta se oli jotain parempaa: muistutus siitä, että luovuus ei aina kulje suoraa viivaa – joskus se lentää väärinpäin olevien lokkien mukana.
